Kuudestoista joulukuuta. Palataan nyt joen toiselta puolelta Jokioisten teollisuusraiteilta takaisin Jokioisten asemalle. On jälleen kylmä talvipäivä ja lunta on maassa paljon. Tässä arviolta vuonna 1921-23 otetussa kuvassa näkyy Jokioisten aseman vuonna 1912 tehty laajennus vielä hirsiseinäisenä. Yleensä hirsirakennusten annettiin painua muutama vuosi ennen kuon ne verhoiltiin laudoilla. Tässä lienee kuitenkin kulunut jo yli 8 vuotta laajennusosan rakentamisesta, eikä seiniä ole vieläkään laudoitettu.

Aseman aidan vieressä näkyy metallivanteisia öljytynnyreitä, joiden yhden päädystä erottaa tekstit ehkä "LJUS OLJA" ja "NOBEL STANDARD". Nobel-Standard öljy-yhtiö syntyi kesällä 1920, joten kuva lienee silloin aikaisintaan vuodelta 1921. Kakkosraiteella seisoo 120-sarjalainen Jokioisten rautatien avovaunu. Aseman takana näkyvän tavaramakasiini on vielä laajentamatta, joten kuva on otettu viimeistään talvella 1923.

Tavaramakasiinin edustalla näkyy muutama täysi säkki, joissa voisi olla esim koksia, kun säkit on jätetty ulos. Makasiinin aseman puoleisella seinustalla kaksi tyhjää maitotonkkaa odottaa noutajaansa. Kakkosraiteen rajamerkki, joka ilmaisee miten lähelle vaihdetta vaunut voi jättää, töröttää maasta etualalla. Ja aseman oven pielessä näkyy postilaatikko sekä tavaramakasiinin seinässä kylttejä tai mainoksia, joista ei saa selvää.

Vaikka asemalla ei näy junaa tai ihmisiä, kaikki nuo merkit näyttävät, että paikka on todellisuudessa täynnä kuhinaa ja elämää.

Puinen asemarakennus ja tavaramakasiini lumisessa maisemassa. Aseman viereinen raide on tyhjä, mutta seuraavalla raiteella seisoo avotavaravaunu.
Talvinen Jokioisten asema. Junaa ei näy asemalla, mutta isot tavaramäärät kertovat vilkkaasta liikenteestä, Kokoelma Museorautatieyhdistys ry, noin 1921-23.

Sinulla ei ole oikeuksia kommentoida

Minkiön mobiilipäivä ja liikennekauden avajaiset

kesäkuu
sunnuntai
9
72 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Museorautatien liikennekauden avajaissunnuntai on pian parin kymmenen vuoden ajan ollut myös vanhojen automobiilien harrastajien kokoontumistapahtuma. Tänäki…

Humppilan Vanhan aseman päivä -Humppila 150 vuotta

kesäkuu
sunnuntai
16
79 päivän päästä
Humppilan museorautatieasema
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Humppilan Vanhan aseman päivä -Humppila 150 vuotta Humppilan vanhalla asemalla voi kokea iloisen kesätapahtuman tunnelmaa ja tulla kokeilemaan miltä tuntuu matkustaminen aidolla kapearaiteisella junalla. Mus…

Museojunat kulussa -Juhannus

kesäkuu
sunnuntai
23
86 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Museojunat kulussa Kesäisen tapaan museojunat kulkevat tänäkin sunnuntaina Jokioisten Museorautatiellä. Junien lisäksi Minkiön kapearaidemuseo on a…

Minkiön Maalaistori

kesäkuu
sunnuntai
30
93 päivän päästä
Minkiön asema
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Maalaistoripäivänä juhlistetaan 125-vuotiasta Jokioisten rautatietä Päivän aikana liikennöi kaksi höyryjunaa, jolloin lähtöjäkin on lähes…

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
7
100 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo …

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
14
107 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo …

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
21
114 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo …

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
28
121 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo …

Elokuun lauantaijunat

elokuu
lauantai
3
127 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Elokuun lauantaijunat Elokuussa junat kulkevat kuun kolmena ensimmäisenä lauantaina. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo ovat avoinna juna…

Minkiön elonkorjuutori

elokuu
lauantai
10
134 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Minkiön elonkorjuutori Toripöydiltä löydät monenlaista ostettavaa ja samalla voit nauttia mukavan rauhallisesta toritunnelmasta. Sitä on Minkiön elonkorjuu…

Elokuun lauantaijunat

elokuu
lauantai
17
141 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Elokuun lauantaijunat Elokuussa junat kulkevat kuun kolmena ensimmäisenä lauantaina. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo ovat avoinna juna…

Elokuun lauantaijunat

elokuu
lauantai
24
148 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Elokuun lauantaijunat Elokuussa junat kulkevat kuun kolmena ensimmäisenä lauantaina. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo ovat avoinna juna…

Syysajo

syyskuu
lauantai
14
169 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Talviunille valmistautuva höyryjuna vie syysajopäivänä vielä kerran syksyisiin maalaistunnelmiin. Vaikka syksy jo viilenee, ei junassa tarvitse palella, sill…

Lauantain Joulupukin Juna Jokioinen-Minkiö

joulukuu
lauantai
7
253 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Jo perinteeksi muodostunut Joulupukin Juna ajetaan jälleen lauantaina, 7. joulukuuta. Höyryveturin vetämä juna liikennöi Minkiön ja Jokioisten välillä. Junan…

Sunnuntain Joulupukin Juna Humppila-Minkiö

joulukuu
sunnuntai
8
254 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Jo perinteeksi muodostuneen Joulupukin Junan toinen ajopäivä liikennöidään tänä vuonna sunnuntaina 8. joulukuuta. Höyryveturin vetämä juna liikennöi Humppila…