Joulukuun kahdeksastoista. Nyt olemme päässeet Jokioisten keskustaajaman alueelta Kiipun kylälle Minkiön asemalle. Jälleen on talvinen pakkaspäivä ja katsomme Kiipuntien tasoristeyksessä veturin savusta päätellen Minkiöltä Jokioisten suuntaan kulkevaa tavarajunaa, jonka hännillä roikkuu lumiaura. Auran terissä olevasta lumesta päätelleen matkalla Humppilaan on ollut auraamista. Nyt rata näyttää hyvin auratulta.

Junassa näyttäisi oleva lumiauraa ennen kolme umpitavaravaunua ja niitä ennen ehkä kuusi avotavaravaunua. Ennen veturia lienee vielä JR11 junailijan vaunu ja veturina on savusta päätellen JR4 Tubize höyryveturi.

Kuva on otettu 1972-74 välisenä aikana ja siitä erikoinen, että täysin samanlaisen kuvan voisi ottaa tänäkin talvena, mikäli vain lunta sataisi. Kohta kuitenkin maisema muuttuu ja kuvassa taustalla oleva vanha metallinen vuodelta 1939 oleva voimajohtopylväs siirtyy historiaan. Kyseinen voimajohto tullaan korvaamaan uudella suuremmalla linjalla, joka sijoittuu hieman eri paikkaan kuvasta oikealle.

Höyryveturin vetämä tavarajuna kulkee kuvaajasta poispäin tasoristeyksessä otetussa kuvassa. Junan perässä on laatikkolumiaura ja maisema on talvisen luminen.
Minkiöltä kohti Jokioista höyryävä Jokioisten rautatien tavarajuna, jonka perässä kulkee menomatkalla auraustöitä tehnyt laatikkolumiaura. Kuva: Börje Sällström, noin 1972-74.

Sinulla ei ole oikeuksia kommentoida

Minkiön mobiilipäivä ja liikennekauden avajaiset

kesäkuu
sunnuntai
9
73 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Museorautatien liikennekauden avajaissunnuntai on pian parin kymmenen vuoden ajan ollut myös vanhojen automobiilien harrastajien kokoontumistapahtuma. Tänäki…

Humppilan Vanhan aseman päivä -Humppila 150 vuotta

kesäkuu
sunnuntai
16
80 päivän päästä
Humppilan museorautatieasema
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Humppilan Vanhan aseman päivä -Humppila 150 vuotta Humppilan vanhalla asemalla voi kokea iloisen kesätapahtuman tunnelmaa ja tulla kokeilemaan miltä tuntuu matkustaminen aidolla kapearaiteisella junalla. Mus…

Museojunat kulussa -Juhannus

kesäkuu
sunnuntai
23
87 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Museojunat kulussa Kesäisen tapaan museojunat kulkevat tänäkin sunnuntaina Jokioisten Museorautatiellä. Junien lisäksi Minkiön kapearaidemuseo on a…

Minkiön Maalaistori

kesäkuu
sunnuntai
30
94 päivän päästä
Minkiön asema
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Maalaistoripäivänä juhlistetaan 125-vuotiasta Jokioisten rautatietä Päivän aikana liikennöi kaksi höyryjunaa, jolloin lähtöjäkin on lähes…

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
7
101 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo …

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
14
108 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo …

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
21
115 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo …

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
28
122 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo …

Elokuun lauantaijunat

elokuu
lauantai
3
128 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Elokuun lauantaijunat Elokuussa junat kulkevat kuun kolmena ensimmäisenä lauantaina. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo ovat avoinna juna…

Minkiön elonkorjuutori

elokuu
lauantai
10
135 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Minkiön elonkorjuutori Toripöydiltä löydät monenlaista ostettavaa ja samalla voit nauttia mukavan rauhallisesta toritunnelmasta. Sitä on Minkiön elonkorjuu…

Elokuun lauantaijunat

elokuu
lauantai
17
142 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Elokuun lauantaijunat Elokuussa junat kulkevat kuun kolmena ensimmäisenä lauantaina. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo ovat avoinna juna…

Elokuun lauantaijunat

elokuu
lauantai
24
149 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Elokuun lauantaijunat Elokuussa junat kulkevat kuun kolmena ensimmäisenä lauantaina. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo ovat avoinna juna…

Syysajo

syyskuu
lauantai
14
170 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Talviunille valmistautuva höyryjuna vie syysajopäivänä vielä kerran syksyisiin maalaistunnelmiin. Vaikka syksy jo viilenee, ei junassa tarvitse palella, sill…

Lauantain Joulupukin Juna Jokioinen-Minkiö

joulukuu
lauantai
7
254 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Jo perinteeksi muodostunut Joulupukin Juna ajetaan jälleen lauantaina, 7. joulukuuta. Höyryveturin vetämä juna liikennöi Minkiön ja Jokioisten välillä. Junan…

Sunnuntain Joulupukin Juna Humppila-Minkiö

joulukuu
sunnuntai
8
255 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Jo perinteeksi muodostuneen Joulupukin Junan toinen ajopäivä liikennöidään tänä vuonna sunnuntaina 8. joulukuuta. Höyryveturin vetämä juna liikennöi Humppila…