Yhdeksästoista päivä. Nyt edellisestä kuvasta edetään vajaa sata metriä Kohti Minkiön asemaa Kiipuntien toisella puolelle silloisen terveystalon ajotielle. Jälleen on kirkas ja aurinkoinen talvipäivä, mutta ilmassa on lopun tuntua, sillä kuvan kohteena on Jokioisten rautatien varsinaisen liikenteen viimeinen tavarajuna Humppilasta Forssaan 29.3.1974.

Lunta on paljon ja Minkiön asema on täynnä harrastajia kameroineen ikuistamassa Jokioisten rautatien liikenteen loppumista. Kuvaajia on ratapenkan kinoksissa ja onpa yksi kiivennyt asemalla seisovan junan ensimmäisen umpitavaravaunun katollekin. Tuolloin kukaan ei varmaan uskonut, että 47 vuoden kuluttua junan takana on hieno korjaamorakennus, Jokioisten Museorautatiellä on neljä käyttökuntoista höyryveturia, hieman enenmän dieselvetureita ja monta kymmentä käytössä olevaa matkustaja- ja tavaravaunua.

Kuvaan päättyy yksi aikakausi Minkiön asemalla, mutta yhä jatkuu toinen aikakausi, joka alkoi 1970-luvun alussa Forssassa. Museorautatietoiminta Suomessa täyttää ensi vuonna 50-vuotta, kun kesällä tulee kuluneeksi tasan 50-vuotta ensimmäisestä Suomessa harrastajavoimin ajetusta museojunasta.

Höyryveturin vetämä tavarajuna seisoo lumisella ratapihalla auringon paisteessa. Junan ympärillä on paljon ihmisiä.
Humppilasta Forssaan matkalla oleva Jokioisten rautatien viimeinen tavarajuna pysähtyy Minkiöllä harrastajien kuvattavaksi. Kuva: Kokoelma Museorautatieyhdistys ry, 29.3.1974.
Kommentit
# Tekstit veturissaReijo 19.12.2020 16:59
Joku kirjoitti tuolloin liidulla ohi on tekstin veturin kylkeen. Höyryllä viimeine juna kuulemma ajettiin kun joltain lipsahti rautakanki moottoriveturin jäähdyttimeen.
Vastaa · Vastaa lainaten · Lainaa · Ilmoita ylläpidolle
Lisää kommentti

Voit kommentoida kirjautumatta, mutta silloin ylläpito hyväksyy kommenttisi ennen kuin kommentin voi nähdä. Ole kärsivällinen, sillä hyväksyntä voi viedä muutaman päivän!

Minkiön mobiilipäivä

kesäkuu
sunnuntai
5
14 päivän päästä
Minkiön asema
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Minkiön mobiilipäivä Höyryjuna-ajeluja ja vanhoja automobiileja Höyryjunat kulkevat taas kesän ensimmäisenä aikatulunmukaisena ajopäivänä! Voit matkusta höyryjunalla ja sama…

Humppila-päivä

kesäkuu
sunnuntai
12
21 päivän päästä
Humppilan museorautatieasema
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Humppila-päivä Humppilan vanhalla asemalla voi kokea iloisen kesätapahtuman tunnelmaa ja tulla kokeilemaan miltä tuntuu matkustaminen aidolla kapearaiteisella junalla. Humpp…

Museojunat kulussa

kesäkuu
sunnuntai
19
28 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Museojunat kulussa Museojunat kulussa Kesäisen tapaan museojunat kulkevat tänäkin sunnuntaina Jokioisten Museorautatiellä. Junien lisäksi Minkiön kapearaidemuseo on avoinna ja…

Museojunat kulussa

kesäkuu
sunnuntai
26
35 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Museojunat kulussa Museojunat kulussa Kesäisen tapaan museojunat kulkevat tänäkin sunnuntaina Jokioisten Museorautatiellä. Junien lisäksi Minkiön kapearaidemuseo on avoinna ja…

Minkiön Maalaistori

heinäkuu
sunnuntai
3
42 päivän päästä
Minkiön asema
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Minkiön Maalaistori Toripöydät täynnä paikallisia maalaistuotteita, ilmassa markkinatunnelmaa, höyryjunan savua! Täällä voit kokea mukavan kylämarkkinatapahtuman vanhan ajan junama…

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
10
49 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Höyryjuna liikenteessä Höyryjuna liikenteessä Höyryjunat kulkevat taas heinäkuussa joka sunnuntai aina kello viiteen saakka. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo ovat avoi…

Höyryjuna liikenteessä

heinäkuu
sunnuntai
17
56 päivän päästä

24
63 päivän päästä

31
70 päivän päästä

Elokuun lauantaijunat

elokuu
lauantai
6
76 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Elokuun lauantaijunat Elokuun lauantaijunat Elokuussa junat kulkevat joka lauantai. Minkiön aseman kahvio ja kapearaidemuseo ovat avoinna junan kulkuaikoina. Pääset kyytiin m…

Elokuun lauantaijunat

elokuu
lauantai
13
83 päivän päästä

20
90 päivän päästä

Ratapihan vahvin

elokuu
lauantai
27
97 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Ratapihan vahvin Ratapihan vahvin Elokuun viimeisenä lauantaina järjestetään Minkiön asemalla klo 11-15 Kansainvälisen Voimalajiliiton - World Heavy Events Association r…

Syysajo

syyskuu
lauantai
10
111 päivän päästä
Jokioisten Museorautatie
Tapahtumat Jokioisten Museorautatiellä
Syysajo Talviunille valmistautuva höyryjuna vie syysajopäivänä vielä kerran syksyisiin maalaistunnelmiin. Vaikka syksy jo viilenee, ei junassa tarvitse palella, sill…