Neljästoista joulukuuta. Nyt viikon aluksi olemme lähteneet Forssasta kohti Jokioista. Matkalla tapaamme omatekoisen moottoriresiinan junan sijaan. Paikkana on metsäinen suora Forssan raviradalta Jokioisiin päin. Resiina lienee aika lähellä nykyistä Fingridin voimalaitosta.

Resiina oli nuorten museorautatieläisten rullavaunun alustalle rakentama. Voimanlähteenä oli moottoripyörän moottori. Resiinaa käytettiin kun radalla ei ollut muuta liikennettä ja tarina kertoo kerrankin porukan tilaneen taksin jokioislaiseen ravintolaan ja pyytäneen kuskin ajaa rautatieasemalle. Kuskin kääntyessä Humppilan tielle huusivat taksissa olijat, että ei Humppilan vaan Jokioisten rautatieasemalle. Kuski teki työtä käskettyä ja häneltä kuulemma leuka loksahti kun porukka Hyppäsi asemalla moottoriresiinan kyytin, käynnisti resiinan ja suuntasi sillä kohti Forssaa.

Valtaosa resiinan osista on vielä tallella Jokioisten Museorautatiellä, mutta resiinaa niistä tuskin eneää saa rakennettua.

Avonainen kapearaiteinen moottoriresiina kulkee lumisen metsän läpi kulkevaa rataa yksi mies kyydissä.
Museorautatieläisten rakentama moottoriresiina matkalla Forssasta Jokioisten suuntaan. Kuva: Pertti Lehtovirta, noin 1973-1974
Lisää kommentti

Voit kommentoida kirjautumatta, mutta silloin ylläpito hyväksyy kommenttisi ennen kuin kommentin voi nähdä. Ole kärsivällinen, sillä hyväksyntä voi viedä muutaman päivän!