Yhdeksästoista päivä. Nyt edellisestä kuvasta edetään vajaa sata metriä Kohti Minkiön asemaa Kiipuntien toisella puolelle silloisen terveystalon ajotielle. Jälleen on kirkas ja aurinkoinen talvipäivä, mutta ilmassa on lopun tuntua, sillä kuvan kohteena on Jokioisten rautatien varsinaisen liikenteen viimeinen tavarajuna Humppilasta Forssaan 29.3.1974.
Lunta on paljon ja Minkiön asema on täynnä harrastajia kameroineen ikuistamassa Jokioisten rautatien liikenteen loppumista. Kuvaajia on ratapenkan kinoksissa ja onpa yksi kiivennyt asemalla seisovan junan ensimmäisen umpitavaravaunun katollekin. Tuolloin kukaan ei varmaan uskonut, että 47 vuoden kuluttua junan takana on hieno korjaamorakennus, Jokioisten Museorautatiellä on neljä käyttökuntoista höyryveturia, hieman enenmän dieselvetureita ja monta kymmentä käytössä olevaa matkustaja- ja tavaravaunua.
Kuvaan päättyy yksi aikakausi Minkiön asemalla, mutta yhä jatkuu toinen aikakausi, joka alkoi 1970-luvun alussa Forssassa. Museorautatietoiminta Suomessa täyttää ensi vuonna 50-vuotta, kun kesällä tulee kuluneeksi tasan 50-vuotta ensimmäisestä Suomessa harrastajavoimin ajetusta museojunasta.
Kommenttien RSS-syöte