Museorautatien höyryveturit
Jokioisten Museorautatiellä liikennöidään viiden ajokuntoisen höyryveturin voimin. Vetokalustoon kuuluu lisäksi viisi ajokuntoista moottoriveturia sekä radantarkastukseen ja pieniin ratatöihin käytettävä moottoriresiina.
Toukokuun 4. päivänä 1901 saapui höyrylaiva Astrealla Hangon satamaan 18 kollia tavaraa. Lähetys sisälsi osiin purettuna H.K. Porter -veturitehtaan Pittsburgissa, Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa vuonna 1901 valmistaman märkähöyryveturin valmistusnumeroltaan 2313. Lähetys kuljetettiin Hangosta rautateitse Suolahteen ja edelleen Äänekoskelle, jossa veturi koottiin. Veturi oli järjestyksessä toinen H.K. Porter -tehtaan Äänekoski-Suolahden rautatielle toimittama höyryveturi. Veturi sai aikaisemman veturin numeron 1, koska se oli kooltaan suurempi ja vahvempi veturi. Samalla ensimmäinen veturi numeroitiin uudelleen numeroksi 2.
Veturin alkuperäinen kattila oli suunniteltu noin 20 vuoden käyttöä varten, sen poistamisaikaa ei tiedetä. Toinen kattila oli Tampereen Pellava- ja Rautateollisuuden (Tampella) vuonna 1913 valmistama. Se poistettiin käytöstä vuonna 1933 mutta oli tilapäiskäytössä kesällä 1941 nykyisen, Tampellan vuonna 1932 valmistaman, kattilan korjauksen aikana. Tällöin nykyisen kattilan kuparinen tulipesä korvattiin teräksisellä.
Äänekoski-Suolahden rautatiellä veturia kutsuttiin isoksi pässiksi. Veturi oli linjaliikennekäytössä 1.5.1943 asti, jolloin yksityisradan yleinen liikenne päättyi ja liikenne siirtyi uudelle VR:n radalle. Tämän jälkeen veturi numero 1 palveli Äänekosken tehtaiden sisäisessä liikenteessä liikenteen lopettamiseen vuoteen 1964 saakka, jonka jälkeen veturilla ei enää liikennöity, vaan se oli 1964-66 höyrynannossa tehdasaluella. Vuonna 1966 se suojattiin levyin ja varastoitiin ulkosalle.
Vuonna 1971 veturi numero 1 lahjoitettiin Museorautatie Forssa-Humppila ry:lle (myöh. Museorautatieyhdistys ry). Veturin kunnostustyö aloitettiin vuonna 1972 purkamalla veturi osiin ja hiekkapuhaltamalla höyrykattila ja joukko pienempiä osia. Tällöin veturin kattila arvioitiin kuitenkin pintapuolisen tarkastelun perusteella niin huonokuntoiseksi, että kunnostustyö päätettiin keskeyttää. Veturin kunnostus päätettiin aloittaa uudelleen keväällä 1989, jotta eri puolille museorautatiealuetta varastoidut osat eivät katoaisi lopullisesti.
Vuonna 1993 sovittiin jokioislaisen konepajan kanssa veturin rungon konepajakunnostuksen ensimmäisestä vaiheesta. Samalla aloitettiin tietojen kerääminen veturista ja sen höyrykattilan kunnostus Minkiöllä. Kunnostustöiden edetessä höyrykattila osoittautui paljon aiemmin arvioitua parempikuntoiseksi. Kattila puhdistettiin ja varustettiin uusilla tuliputkilla ja se läpäisi pakollisen vesipainekokeen keväällä 1996. Samana vuonna veturiin valmistettiin uusi vanhanmallinen savupiippu.
Kunnostustyö eteni vaiheittain kiireellisempien töiden lomassa. Veturin historiallinen ensilämmitys noin 39 vuoden hiljaiselon jälkeen tapahtui lauantaina 11. kesäkuuta 2005. Höyrykattilan tulipesään tehtiin tulet kello 9 aamulla ja täyden 12 kg/m2 työpaineensa veturin höyrykattila saavutti jo alkuiltapäivästä. Koeajoihin päästiin viikkoa myöhemmin, lauantaina 18.6.2005. Virallisesti veturi otettiin käyttöön Minkiön ensimmäisten Höyryfestivaalien yhteydessä sunnuntaina 31.7.2005, jolloin se veti festivaalien kutsuvierasjunan Minkiöltä Jokioisille ja takaisin.
Tekniset tiedot
- Käyttöpaikka:
- Äänekoski-Suolahden rautatie, ÄSR 1
- Valmistaja:
- H.K. Porter Company, Pittsburgh, U.S.A, 2313/1901
- Paino työkunnossa:
- 13,7 t
- Vetovoima:
- 22 kN (2240 kp)
- Pyörästö:
- 0-6-0T
- Höyrykone:
- Sylinterin halkaisija 229 mm, iskun pituus 356 mm, märkähöyrykone
- Kattila:
- Tampella TK 227/1932, tulipinta 20,3 m2, arinapinta 0,48 m2, tilavuus 1,1 m3
Lue myös
Loviisa-Vesijärven rautatien höyryveturi numero 6 on valmistettu Tampereella Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n eli Tampellan veturitehtaalla. Veturi valmistui vuonna 1909 ja sai valmistusnumerokseen 141, eli veturi on 141. tehtaan valmistama veturi.
Numero 6 oli käytössä yhteensä 51 vuoden ajan, eli vuodesta 1909 19.4.1960 saakka, jolloin veturi jäi seisomaan. Veturi siirtyi Loviisan kaupunginmuseon omistukseen ja se asetettiin muistomerkiksi Loviisan keskustaan. Jokioisten Museorautatietä ylläpitävä Museorautatieyhdistys sai neuvottelujen jälkeen jo varsin huonoon kuntoon päässeen veturin hallintaansa ja LWR 6 siirrettiin 23.9.1982 Minkiölle sisäsäilytykseen. Myöhemmin hinauskunnossa oleva veturi kunnostettiin ulkoisesti - eli lähinnä maalattiin - Kapearaidemuseon näyttelyesineeksi. Veturin omistanut Loviisan kaupunki luovutti veturin Museorautatieyhdistys ry:n omistukseen vuonna 1996 ja numero 6:n kunnostus ajokuntoon pääsi alkamaan syksyllä 1996. Kunnostustyön rahoitti suurimmaksi osaksi liikenneministeriö.
Kunnostuksen yhteydessä veturi palautettiin siihen asuun, jossa se oli ollut 1920-luvulla, eli se maalattiin veturinvihreän sijasta mustaksi, luistinliikuntalaitteet rakennettiin uudestaan alkuperäisen malliseksi, veturin savupiippu rakennettiin uudelleen alkuperäisen tyyppiseksi ja veturiin rakennettiin toimiva asetyleenikaasuvalaistusjärjestelmä.
Veturin kunnostustyö tehtiin Jokioisissa Jomeco Oy:n konepajalla. Loppukokoonpano tapahtui pääosin vuoden 1998 keväällä ja kesällä. Hanke huipentui lauantaina 15.8.1998, jolloin valmis veturi lastattiin konepajalla kuorma-auton erikoiskuljetuslavetille ja kuljetettiin Minkiölle, jossa se vedettiin suoraan auton lavalta kiskoille. Seuraavana päivänä veturi liikkui ensi kerran lähes 40 vuoden seisonnan jälkeen omin voimin.
Museojunaliikenteessä numero 6 on toiminut vuoden 1999 keväästä alkaen. Veturivanhus on osoittautunut erittäin luotettavaksi ja hyväkulkuiseksi työjuhdaksi.
Tekniset tiedot
- Paino tenderin kanssa:
- 54 500 kg
- Polttoaine:
- koivuhalko
- Tenderin vesitilavuus:
- 8,5 m3
- Kattilan vesitilavuus:
- noin 3,3 m3
- Kattilan työpaine:
- 10 kg/cm2
- Pyörästö:
- 2-8-0 (4 vetävää pyöräkertaa, 1 juoksupyöräkerta)
- Valaistusjärjestelmä:
- asetyleenikaasuvalot
Museorautatien toiminta käynnistyi vuonna 1971 entisen Jokioisten rautatien radalla Hyvinkään-Karkkilan rautatien höyryveturi numero 5:n vetämämänä. Veturi on valmistettu Tampereen Pellava ja -Rautateollisuus Oy:n eli Tampellan konepajassa vuonna 1917. Numero 5 on ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut veturi.
Numero 5 palveli Hyvinkään ja Karkkilan välillä liikennöineellä 45 kilometrin pituisella Hyvinkään-Karkkilan rautatiellä vuosina 1918-1967. Rautatien liikenteen loputtua veturi siirtyi Kymin Oy:n omistukseen, joka lahjoitti sen vuonna 1969 silloiselle Veturien Ystävät ry:lle. Huonokuntoinen veturi siirrettiin Forssaan, jossa se kunnostettiin harrastajavoimin ajokuntoon vuosina 1969-1971. Samana vuonna veturi siirrettiin Museorautatie Forssa-Humppila ry:n eli nykyisen Museorautatieyhdistys ry:n omistukseen.
Numero 5:llä vedettiin harrastajavoimin liikennöityjä museojunia Jokioisten rautatien radalla Humppilan ja Forssan välillä vuosina 1971-1973. Jokioisten rautatien liikenteen loppumisen jälkeen osa radasta purettiin ja museojunaliikenne pääsi alkamaan uudelleen vasta vuonna 1978. Numero 5 siirrettiin vuonna 1979 VR:n Hyvinkään konepajalle, jossa veturille tehtiin kaksi vuotta kestänyt perusteellinen täyskunnostus. Myöhemmin veturille on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Tekniset tiedot
- Paino työkunnossa:
- noin 35 000 kg
- Polttoaine:
- koivuhalko
- Höyrykattilan työpaine:
- 12 kg/cm2
- Pyörästö:
- 2-8-2T (4 vetävää pyöräkertaa, 2 juoksupyöräkertaa)
- Valaistusjärjestelmä:
- öljylamput
Jokioisten Museorautatien uusin höyryveturi on Belgiassa vuonna 1948 valmistettu entinen Jokioisten rautatien höyryveturi numero 5. Veturin "Orion" -nimi periytyy sen edelliseltä kotiradalta, Welshpool & Llanfair Light Railwaylta Walesista. Veturin on valmistanut Belgian Nivellesissä toiminut Tubize- konepajayhtymään kuulunut S.A. Les Ateliers Metallurgiques Nivelles Division de Tubize.
JR 5 saapui Suomeen vuonna 1948, ja sitä käytettiin JR:n raskaiden tavarajunien, ja vuoteen 1951 myös matkustajajunien veturina aina 1960-luvulle saakka. Veturi poistettiin liikenteestä tulipesävaurion vuoksi 1964 ja se oli vuoteen 1972 Jokioisissa sijoitettuna veturin ympärille rakennetussa "veturitallissa".
Vuonna 1972 veturin osti Malcolm Knight, höyryharrastaja, joka nuorempana työskenteli höyrykoneiden parissa piirtäjänä ja asentajana ja teki myöhemmin pitkän ja arvostetun uran rautateillä Isossa-Britanniassa. Hänen tarkoituksena oli kunnostaa ajokuntoon veturi, joka ensin saapui Biddenden Kentiin ja siirettiin myöhemmin Wisbeckiin. Omistaja joutui kuitenkin luopumaan veturista, ja Tubize siirtyi walesilaiselle Welshpool & Llanfair Light Railway -museorautatielle. Siellä veturi kunnostettiin ajokuntoon ja otettiin käyttöön syksyllä 2000.
Veturi osoittautui kuitenkin WLLR:n rataverkolle hieman liian kookkaaksi ja painavaksi, ja keväällä 2006 päästiin sopimukseen veturin hankkimisesta takaisin Suomeen. Veturi tuotiin meritse Englannin Harwichista Turkuun ja sieltä lavettikuljetuksena edelleen Jokioisille. Veturi liikkui ensimmäisen kerran omin voimin entisellä kotiradallaan 15.10.2006.
Veturi on sijoitettu museorautatielle, mutta sen uusi omistaja on suomalainen yksityishenkilö. Museorautatieyhdistys ry:n ja omistajan välisen sopimuksen mukaan veturia käytetään museorautatien liikenteessä muiden vetureiden tapaan yhdistyksen vastatessa veturin käyttö- ja ylläpitokustannuksista.
Video Orionin ensimmäisestä koeajosta museorautatiellä 15.10.2006. Veturi on vielä WLLR:n aikaisessa asussaan, muun muassa savupiippu poikkeaa nykyisestä.
Tekniset tiedot
- Paino työkunnossa:
- 36 000 kg
- Pituus puskimineen:
- 8,9 m
- Kokonaisleveys:
- 2,5 m
- Kokonaiskorkeus:
- 3,3 m
- Polttoaine:
- kivihiili
- Höyrykattilan työpaine:
- 13 kg/cm2
- Pyörästö:
- 2-6-2T (3 vetävää pyöräkertaa, 2 juoksupyöräkertaa)
- Valaistusjärjestelmä:
- sähkö, 24 V tasavirta, tuotetaan höyryturbiinigeneraattorilla
Lue myös
Höyryveturi numero 4 on Belgiassa vuonna 1947 valmistettu entinen Jokioisten rautatien veturi, jonka on valmistanut Belgian Nivellesissä toiminut Tubize-konepajayhtymään kuulunut S.A. Les Ateliers Metallurgiques Nivelles Division de Tubize.
Numero 4 ja sen identtinen sisarveturi numero 5 hankittiin Jokioisten rautatielle, koska rautatieyhtiö menetti sotakorvausten myöhästymissakkona uusimman ja voimakkaimman, Henschel-merkkisen veturinsa silloiseen Neuvostoliittoon. Tubizen mitat ja suoritusarvot vastaavatkin lähes täydellisesti menetettyä Henscheliä. Veturit tilattiin vuonna 1946 ja numero 4 saapui Suomeen vuoden 1947 lopussa.
Tubizea käytettiin JR:n raskaiden tavarajunien, ja vuoteen 1951 myös matkustajajunien veturina aina 1960-luvulle saakka. Tällöin Jokioisten rautatie osti Loviisa-Vesijärven rautatieltä kolme ja Hyvinkään-Karkkilan rautatieltä yhden Move 21-veturin. Numero 4:n ja numero 5:n käyttö väheni ja joutuivat vähempiarvoisiin tehtäviin, dieselvetureiden varakoneiksi sekä talvisin aurausjuniin.
Jokioisten rautatien liikenne lakkautettiin 29.3.1974 ja numero 4 veti sillä hetkellä ainoana toimivana veturina viimeisen tavarajunan Humppilasta Forssaan.
Jokioisten Museorautatie osti numero 4:n ja suuren määrän muuta kapearaidekalustoa yhdessä Minkiö-Jokioinen -rataosuuden kanssa alkuvuodesta 1978. Veturi on sen jälkeen toiminut museojunaliikenteessä kesäisin. Veturi oli jo museojunaliikenteen alkaessa 25.6. 1978 varsinkin höyrykattilaltaan huonossa kunnossa, joten veturi täyskorjattiin VR:n Kuopion konepajassa vuosina 1985-1988.
Tekniset tiedot
- Paino työkunnossa:
- 36 000 kg
- Pituus puskimineen:
- 8,9 m
- Kokonaisleveys:
- 2,5 m
- Kokonaiskorkeus:
- 3,3 m
- Polttoaine:
- kivihiili
- Höyrykattilan työpaine:
- 11 kg/cm2
- Pyörästö:
- 2-6-2T (3 vetävää pyöräkertaa, 2 juoksupyöräkertaa)
- Valaistusjärjestelmä:
- sähkö, 24 V tasavirta, tuotetaan höyryturbiinigeneraattorilla