Jokioisten Museorautatie

Valitse kieli

Jokioisten Museorautatieltä saat höyryjunan käyttöösi haluamallasi aikataululla. Voit tilata matkustajajunan ja tehdä ryhmäsi kanssa unohtumattaoman matkan museorautatiellä. Voit myös tilata tavarajunia vaikkapa valokuvaus- tai elokuvantekotarkoituksessa.

  • Höyryjunan vuokraus omaan käyttöön

    Jokioisten Museorautatieltä voit vuokrata käyttöösi oman höyryjunan minä tahansa haluamanasi päivänä touko-syyskuun aikana. Voit aloittaa matkasi miltä tahansa radan asemista tai seisakkeista. Koko matkan ajan käytössäsi on haluamasi junakokoonpano, jota vetää yksi Jokioisten Museorautatien höyryvetureista.

    Höyryjuna Huhdinmäessä

    Kokous junassa

    Pienille 10 - 15 hengen ryhmille on myös mahdollista järjestää kokous junamatkan ajaksi. Junaan voidaan järjestää 230 voltin verkkosähkövirta esimerkiksi piirtoheitintä varten. Junamatkan aikana on myös mahdollista pysähtyä rauhalliseen paikkaan ratalinjalle pitämään kokousta.

    Ilmainen opastus

    Tilausjunamatkaan kuuluu haluttaessa ilmainen opastettu kierros Minkiön kapearaidemuseossa ja höyryveturivarikolla. Oppaamme matkustaa myös halutessanne ryhmänne kanssa junassa ja kertoo tarinoita radan historiasta ja sen ympäristöstä. Halutessa ryhmänne voi sopia myös opastuksesta ja tutustumisesta esimerkiksi Jokioisten kartanoalueeseen ja naulamuseoon.

    Kuvaus- ja filmausjunat

    Museorautatien vanha miljöö on erinomainen paikka myös elokuvantekijöille ja mainoskuvaajille. Järjestämme erilaisiin aikakausiin sopivia matkustaja- ja tavarajunia mainosten, dokumenttien, elokuvien ja muiden produktioiden tekoa varten.

    filmaus_kirje_isalta

    Viimeisimpiä museorautatiellä kuvattuja tuotantoja ovat Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden Alla (2008), Lauri Törhösen Raja 1918 (2007) ja Aku Louhimiehen Käsky (2007). Aikaisemmin museorautatiellä on muun muassa tuotettu jaksoja Nelosen Yllytyshullut-televisiosarjaan (2004, 2001 ja 1999) sekä kuvattu suuri osa Ylen kesällä 2002 tuottamasta Kirje isältä -tv-elokuvasta.

    Filmauspäivän perushinta on 4000 € / päivä. Talviaikaan, kun rata on lumen peitossa hinnoittelu tapauskohtaisesti. Voimme myös järjestää avustajia ja tarvittavaa rekvisiittaa filmauksia varten.

    Tilausjunahinnasto 1.1.2023 alkaen

    Tilausjunien hintoihin vaikuttavat junan kulkeman matkan pituus ja viikonpäivä, jolloin juna ajetaan. Halvimpia päiviä ovat launtai ja sunnuntai, jolloin junahenkilökuntaa on aina paikalla ja veturit on valmiiksi ylöslämmitetty. Ennen liikennöintiä kylmän höyryveturin ylöslämmitys on aloitettava viimeistään edellisenä iltana.

    Alla olevassa taulukossa ovat tilausjunien hinnat. Hinta muodostuu aina lähtöhinnasta ja sen päälle tuntihinnasta. Esim menopaluu Minkiö-Jokioinen kestää tunnin ja maksaa viikolla ryhmälle 1600 €. Jokainen lisätunti maksaa 300 €, eli esim Minkiö-Jokioinen-Humppila-Minkiö matka maksaa 1900 euroa. Viikonloppuna vastaavat hinnat ovat 1400 € Minkiö-Jokioinen meniipaluulta ja ja 1700 € koko radan menopaluulta. Viikollakin lähtöhinta voi olla viikonlopun tasoa, mikäli samana päivänä on muita ajoja, joten kysy tarjousta!

    ma-pe la-su
    Tilausjuna lähtöhinta (yksi tunti) 1600 € 1400 €
    Hinta seuraavilta alkavilta tunneilta 300 € / tunti 300 € / tunti

    Kysy lisätietoja ja pyydä tarjous!

    Lisätietoa Jokioisten Museorautatien tilausliikenteestä saat Tilausliikennemyynnistä ja liikennepäällikkö Jussi Tepposelta. Voit kysyä lisätietoja myös mm. ryhmille räätälöidyistä lisäpalveluista kuten ruokailuista.

  • Dieselveturin vetämä tilausjuna

    Pienryhmälle edullinen tapa matkustaa tilausjunalla on dieselveturin vetämä tilausjunamatka. Dieselveturi vetoiset tilausjunat ovat mahdollisia lumettomana vuodenaikana, sillä talvella rataa ei yleensä aurata. Matkaksi voit valita allaolevista vaihtoehdoista joko ruokalavaunumatkan tai kesäaikana myös grillijunan.

    Vihreän dieselveturin vetämä vihreä ruokalavunu violetin iltataivaan alla.

    Dieselveturivetoiset tilausjunat isommille ryhmille

    Dieseljunien tilausjunahinnasto 1.1.2025 alkaen

    Dieselvetoisten tilausjunien hintoihin vaikuttavat junan kulkeman matkan pituus ja viikonpäivä, jolloin juna ajetaan. Halvimpia päiviä ovat launtai ja sunnuntai.

    Alla olevassa taulukossa ovat tilausjunien hinnat. Hinta muodostuu aina lähtöhinnasta ja sen päälle tuntihinnasta. Esim menopaluu Minkiö-Jokioinen kestää tunnin ja maksaa viikolla ryhmälle 1200 €. Jokainen lisätunti maksaa 200 €, eli esim Minkiö-Jokioinen-Humppila-Minkiö matka maksaa 1400 euroa. Viikonloppuna vastaavat hinnat ovat 1000 € Minkiö-Jokioinen menoopaluulta ja ja 1200 € koko radan menopaluulta. Viikollakin lähtöhinta voi olla viikonlopun tasoa, mikäli samana päivänä on muita ajoja, joten kysy tarjousta!

    ma-pe la-su
    Tilausjuna lähtöhinta (yksi tunti) 1200 € 1000 €
    Hinta seuraavilta alkavilta tunneilta 200 € / tunti 200 € / tunti

    Dieselveturivetoiset tilausjunat pienryhmille

    Tilausjuna neuvostoliittolaisella ruokalavaunulla

    Dieselveturin vetämä tilausjuna pienryhmälle (max 16 hlöä) neuvostoliittolaisella ruokalavaunulla. Hinta junalle on 400 € (ei sisällä tarjoiluja). Halutessasi voit tilata kahvi tai lounastarjoilun ruokalavaunumatkallesi.

    Grillijuna

    Kesä-, heinä- ja elokuussa dieselveturin vetämä grillijuna pienryhmälle (max 16 hlöä) avonaisessa grillivaunussa. Hinta grillijunalle on 400 €. Hinta sisältää lihapiirakkaa, grillimakkaraa, peruna- ja kurkkusalaatti sekä ruokajuomaksi limonadia tai kivennäisvettä. Jälkiruokakahvit / -teet nautitaan paluumatkalla neuvostoliittolaisessa ruokalavaunussa.

    Kysy lisätietoja ja pyydä tarjous!

    Lisätietoa Jokioisten Museorautatien tilausliikenteestä saat Tilausliikennemyynnistä ja liikennepäällikkö Jussi Tepposelta. Voit kysyä lisätietoja myös mm. ryhmille räätälöidyistä lisäpalveluista kuten ruokailuista.

  • Ryhmämatkat aikataulunmukaisissa junissa

    Jokioisten Museorautatiellä ryhmäsi voi vuokrata käyttöönsä oman vaunun aikataulunmukaisiin juniin. Näin istumapaikat ovat taattuja ja matka sujuu mukavasti tutussa seurassa!

    Ryhmille myydään edullisia tilausvaunuja, jotka voidaan liittää kesäsunnuntaisin liikennöiviin museohöyryjuniin. Tilausvaunut ovat tilattavissa kesäkuun alun ja elokuun lopun välisinä sunnuntaina, sekä syysajolauantaina syyskuun puolivälissä.

    Ryhmämatka sunnuntaijunassa on unohtumaton kokoemus! Kuva: Jussi Tepponen.

    Tilausvaunu- ja -osastohinnasto

    Aikataulunmukaisissa junissa ryhmän matkanjohtajat matkustavat maksutta. Ryhmä voi myös vuokrata oman vain ryhmän käyttöön varatun vaunun. Haluttaessa vaunu voidaan sijoittaa junan päähän, jotta läpikulkuliikenteeltä vältyttäisiin.

    Tilausvaunun hinta on 100 e matkan pituudesta riippumatta. Tilausvaunuun mahtuu 20-40 henkeä. Vaunuosaston varaushinta on 50 e matkan pituudesta riippumatta. Vaunuosastoon mahtuu noin 10 henkeä.

    Omassa tilausvaunussa tai -osastossa matkustavilla on edellä mainittujen hintojen lisäksi oltava junamatkaan oikeuttava piletti (pilettien hinnat).

    Alle 6 vuotiaat lapset matkustavat junassa ilmaiseksi, kun aikuisia huoltajia on vähintään 1 kolmea alle 6 vuotiasta lasta kohti!

    Ryhmien, joiden koko on 10 henkeä tai enemmän matkanjohtajat matkustavat maksutta. Oikeus muutoksiin pidätetään.

    Oheispalvelut

    Ryhmämatkan hintaan kuuluu haluttaessa ilmainen opastus. Matkaan voi tämän lisäksi liittää esimerkiksi  kahvituksen, ruokailun tai vuokrata kokoustilan.

    Pyydä lisätietoja

    Lisätietoa Jokioisten Museorautatien tilausliikenteestä antaa tilausliikennemyynti. Voit kysyä lisätietoja myös mm. ryhmille räätälöidyistä lisäpalveluista kuten ruokailuista.

  • Koululais- ja päiväkotiryhmät

    Toukokuussa ja elo-syyskuussa ajetaan koululais- ja päiväkotiryhmille edullisia tilausjunia. Näille ryhmille edestakainen tilausjunamatka välillä Minkiö-Humppila tai Minkiö-Jokioinen maksaa 950 euroa ja välillä Humppila-Jokioinen 1270 euroa.

    tilausliikenne

    Pienemmillä ryhmillä on mahdollisuus varata käyttöönsä vain yksi vaunu erittäin edulliseen hintaan. Kysy tarjousta koululais/päiväkoti tilausvaunusta!

    Koululaisryhmille on tarjolla ennakkomateriaalia retkestä, johon voi tutustua opettajan johdolla ennen retkeä, sekä rautatiehen liittyviä kysymyksiä joihin oppilaat voivat ryhmissä yrittää löytää vastauksia retken aikana.

    Lisätietoa Jokioisten Museorautatien tilausliikenteestä antaa tilausliikennemyynti. Voit kysyä lisätietoja myös mm. koululaisile suunnatusta materiaalista ja ryhmille räätälöidyistä lisäpalveluista kuten ruokailuista.

  • Kokoustilan vuokraus

    Minkiön aseman välittömässä läheisyydessä olevasta Kiipun kylätalosta on mahdollista vuokrata pöydillä ja penkeillä varustettu siisti kokoustila 30 hengelle. Kokoustilan yhteydessä on kahvinkeittimellä, jääkaapilla ja mikrouunilla varustettu pieni keittiö. Viereisessä toimistotilassa on kopiokone ja pyydettäessä myös piirtoheitin on käytettävissä.

    tilausliikenne

    Saunan vuokra on 100 euroa kymmenen hengen ryhmälle. Jokainen lisähenkilö maksaa 10 euroa. Vuokra sisältää saunan ja pesuveden lämmityksen ja halutessanne myös grillin sytyttämisen.

    Kylätalon kokoustilan vuokra on alle 3 tunnilta 10,00 e ja yli 3 tunnilta 20,00 e. Kiipun kylätalolle on Minkiön asemalta noin 40 metrin kävelymatka.

  • Ruokailu ja kahvit ryhmille

    Halutessasi voit myös tilata Minkiön aseman kahviosta edullisen kahvituksen, evässämpylän tai piknik-lounaan tilausajoryhmällesi. Kahvit voidaan tarjoilla toiveittesi mukaan joko Minkiön asemalla vanhassa pakaasirakennuksessa olevassa aseman buffetissa, junamatkan aikana tai vaikka kauniissa paikassa radanvarsipiknikkinä.

    Lämmintä ruokaa ryhmäsi voi nauttia esimerkiksi Jokioisten aseman läheisyydessä olevassa ravintola Ruuhessa. Ruuhi sijaitsee Jokioisten tietotalolla ja sinne on Jokioisten asemalta noin 600 metrin kävelymatka.

  • Valmiit matkapaketit

    Helpottaaksemme ryhmäsi matkaa Jokioisten Museorautatielle olemme tehneet muutamia ehdotuksia valmiista matkapaketeista. Niistä voit helposti valita haluamasi, tai rakentaa oman matkasi.

    Matkapaketin lopullinen hinta riippu monesta seikasta, kuten osanottajamäärästä ja ajankohdasta. Antamamme hinnat ovat viitteellisiä, ole hyvä ja pyydä meiltä tarkempaa hintatarjousta!

    Päiväretki Jokioisten kartanolle

    Junalla matkataan Humppilasta Jokioisille, ruokaillaan Jokioisten kartanoilla ja tutustutaan Jokioisten kartanomiljööseen.

    Jokioisista palataan junalla Minkiölle, jossa tutustutaan Minkiön asemaan ja höyryveturivarikkoon. Minkiön matkamuistomyymälä ja kirjakauppa on myös avoinna. Minkiöllä nautitaan iltapäiväkahvit. Kahvit voi nauttia myös junassa.

    Minkiöltä matkaataan höyryjunalla takaisin Humppilaan. Halutessanne ryhmänne mukana seuraa Jokioisten Museorautatien opas.

    Matkaohjelma

    Ajat ovat viittellisiä ja voit sovittaa ne aikatauluusi. Kartanopuiston kävelykierroksen sijaan voidaan järjestää myös opastettu käynti Jokioisten pappilamuseossa.

    11.00 Saapuminen Humppilan rautatieasemalle joko linja-autolla tai VR:n junalla.
    11.05 Jokioisten Museorautatien höyryjuna lähtee Humppilasta kohti Jokioista. Matkalla Jokioisten Museorautatien opas kertoo radan historiasta.
    11.50 Höyryjuna saapuu Jokioisten asemalle. Asemalta kävely Jokioisten kartanoiden ruokalaan "Wendlaan" (kävelymatka 10 minuuttia / 600 m)
    12.00< Lounas Lounasravintola Wendlassaa
    12.30 Opastettu kävelykierros Jokioisten kartanoalueeseen ja kartanon puistoon. Kesä-, heinä- ja elokuussa mahdollisuus tutustua myös kartanon tapulimakasiinin taidenäyttelyyn. Kierros päättyy Jokioisten asemalle.
    14.00 Höyryjunamatka Jokioisista Minkiön asemalle.
    14.20 Höyryjuna saapuu Minkiön asemalle. Tutustuminen asemamiljööseen ja höyryveturivarikkoon. Kahvit voi juoda Minkiön asemalla.
    15.20< Paluumatka Minkiöltä Humppilaan höyryjunalla. Kahvit voi nauttia myös junassa.
    15.45 Höyryjuna saapuu Humppilan asemalle, siirtyminen linja-autoonne tai VR:n junaan.

    Matkan hinta 50 henkilön ryhmälle on noin 57 e /hlö.

    Rautatieläisen elämää Humppilassa

    Matkalla ruokaillaan Jokioisten kartanoilla, matkataan junalla Jokioisilta Humppilaan, jossa vieraillaan vanhan rautatieläisen Talvisen kotimökissa ja tutustutaan siihen millaista oli rautatieläisten elämä viime vuosisadalla.

    Humppilasta jatketaan junalla matkaa Minkiölle, jossa tutustutaan Minkiön asemaan ja höyryveturivarikkoon. Tutustumiskierroksella kokeillaan myös aitojen rautatieläisten tyyliin hieman resiinalla ajoa ja käydään katsomassa resiinakyydillä Suomen vanhinta rautatiesiltaa. Minkiön matkamuistomyymälä ja kirjakauppa on myös avoinna. Minkiöllä nautitaan iltapäiväkahvit. Kahvit voi nauttia myös junassa.

    Minkiöltä matkaataan höyryjunalla takaisin Jokioisille. Halutessanne ryhmänne mukana seuraa Jokioisten Museorautatien opas.

    Matkaohjelma

    Ajat ovat viittellisiä ja voit sovittaa ne aikatauluusi. Matkan voi tehdä myös Humppilasta lähtien, jolloin paikalle pääsee myös VR:n junalla!

    11.30 Saapuminen Jokioisten kartanoille joko omalla linja-autolla ja lounas kartanoiden Lounasravintola Wendlassa. Ruokailun jälkeen siirtyminen Jokioisten asemalle (10 minuutin kävely / 600 m).
    12.15 Jokioisten Museorautatien höyryjuna lähtee kohti Humppilaa. Matkalla Jokioisten Museorautatien opas kertoo radan historiasta.
    13.00 Höyryjuna saapuu Humppilan asemalle. Asemalta lyhyt kävely radan toiselle puolelle Talvisen työläismökille (pari minuuttia / 150 m).
    13.05 Opastettu tutustuminen Talvisen mökkiin. Samalla kerrotaan Talvisen elämäntarina. Tustumisen jälkeen kävellään takaisin Humppilan asemalle.
    14.10 Höyryjunamatka jatkuu junakyydillä Humppilasta Minkiölle.
    14.35 Höyryjuna saapuu Minkiön asemalle. Opastettu kierros asemamiljööseen ja höyryveturivarikkoon. Opastetun kierroksen lomassa käydään pienellä resiinaretekllä 15 hengen ryhmissä katsomassa Suomen vanhinta rautatiekäytössä olevaa rautatiesiltaa Jänhijoella.
    15.20 Pullakahvit Minkiön asemalla
    15.40 Paluumatka Minkiöltä Jokiosiille höyryjunalla.
    16.00 Höyryjuna saapuu Jokioisten asemalle, siirtyminen linja-autoonne tai VR:n junaan.

    Matkan hinta 50 henkilön ryhmälle on noin 57 e /hlö.

    Kokousmatka Minkiölle

    Haluatko tarjota asiakkaillesi tai yhteistyökumppaneillesi erilaisen kokousmatkan? Aluksi saavutaan höyryjunalla Minkiön idylliselle asemalle keskelle vehreää maaseutua, tutustutaan höyryveturivarikkon oppaan johdolla, pidetään kokous Kiipun kylätalossa ja päivän päätteeksi saunotaan Minkiön aseman lähes satavuotiaassa saunassa. Illan kruunaa makkaranpaisto saunan edustan grillissä höyryveturivarikon kupeessa.

    Junamatkan ajan mukananne on haluttaessa Jokioisten Museorautatien opas.

    Matkaohjelma (ajat viittellisiä, voit sovittaa ne ryhmäsi aikatauluun):

    11.00 Saapuminen Humppilan rautatieasemalle joko linja-autolla tai VR:n junalla.
    11.15 Höyryjuna lähtee Humppilan rautatieasemalta kohti Minkiötä.
    12.10 Juna saapuu Minkiölle. Tutustuminen asemamiljööseen ja höyryveturivarikkoon.
    12.30 Kevyt lounas joko Minkiön asemalla tai Kiipun kylätalolla
    13.00 Kokous alkaa kylätalon kokoustilassa.
    15.00 Kahvit Minkiön aseman buffetissa.
    15.30 Kokous jatkuu kylätalolla
    17.30 Sauna ja makkaran paistoa Minkiön aseman saunalla.
    18.45 Paluumatka Minkiön saunalta Humppilaan höyryjunalla.
    19.10 Höyryjuna saapuu Humppilan asemalle, siirtyminen linja-autoon tai VR:n junaan.

    Matkan hinta on noin 1800 e. Ryhmän maksimikoko on 20 henkilöä.

    Kokous junassa

    Tämä on pienryhmille sopiva tapa pitää kokous paikassa, jossa saa olla rauhassa. Kokouksen voi pitää vaikka liikkuvassa junassa. Junan voi myös pysäyttää keskelle ratalinjaa kokouksen ajaksi.

    Matkaohjelma (ajat viitteellisiä, voit sovittaa ne ryhmäsi aikatauluun):

    11.00 Saapuminen Humppilan rautatieasemalle joko linja-autolla tai VR:n junalla.
    11.15 Tutustuminen junaan ja kokusjunan lähtö Humppilan asemalta. Junassa mahdollisuus pienimuotoisiin kokouksiin. Haluttaessa tarjolla myös vaunu, joka on varustettu verkkovirralla ja valkokankaalla.
    12.15 Saapuminen Jokioisille.
    12.45 Lounas Jokioisten kartanoiden ruokalassa "Wendlassa" (kävelymatka 400 m).
    13.15 Paluu Jokioisten asemalla (kävelymatka 400 m).
    13.45 Juna lähtee kohti Minkiötä. Kokous jatkuu.
    14.00 Juna pysähtyy ratalinjalle metsän reunaan puoleksi tunniksi. Kokous jatkuu.
    14.30 Juna jatkaa matkaa kohti Minkiön asemaa. Kokous jatkuu.
    14.40 Juna saapuu Minkiölle. Kahvitarjoilu ja tutustuminen Minkiön asema-alueseen ja höyryveturivarikkoon.
    15.15 Juna lähtee paluumatkalle Minkiön asemalta kohti Humppilaa.
    15.40 Höyryjuna saapuu Humppilan asemalle, siirtyminen linja-autoon tai VR:n junaan.

    Matkan hinta on noin 1800 e. Ryhmän maksimikoko on 10 henkilöä.

    Pyydä lisätietoja

    Lisätietoa Jokioisten Museorautatien tilausliikenteestä antaa tilausliikennemyynti. Voit kysyä lisätietoja myös mm. ryhmille räätälöidyistä lisäpalveluista kuten ruokailuista.