kesäjuna

Jokioisten Museorautatien kesän 2016 höyryjunaliikenne alkaa taas sunnuntaina 5.6. järjestettävällä Minkiön mobiilipäivällä. Ensimmäiset junat lähtevät aamulla klo 10.25. Tarkemmat aikataulut löydät tapahtumakalenteristamme!

Museorautatien liikennekauden avajaisissa esiintyvät viimevuotiseen tapaan vanhan ajan automobiilit ja muut entisajan vehkeet. Museorautatie toivottaakin kaikki halukkaat mobilistit ja esimerkiksi moottoripyörä-, traktori- ja työkoneharrastajat tervetulleiksi esittelemään kulkupelejään Minkiön asemalle klo 11–15 välisenä aikana.

Höyryjunaliikenne jatkuu joka sunnuntai aina elokuun loppuun saakka. Kesä aikana järjestämme myös paljon tapahtumia, joista yksi kesän kohokohtia on heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina 3.7. järjestettävä Minkiön maalaistori, jolloin liikenteessä on tuplasti enemmän junia kuin normaali viikonloppuna. Minkiöllä on junamatkustajia vastassa kesän suurin toritapahtuma.

Heinäkuun puolivälissä 17.7. Jokioisten Museorautatiellä vietetään Kaksijunapäivää, jolloin radalla on kulussa kaksi höyryjunaa ja sekä Humppilasta, että Jokioisilta pääsee junan kyytiin reilun tunnin välein -ja Minkiöltä useamminkin!

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään perinteinen Minkiön Höyryfestivaali ja luvassa on höyryä, höyryä ja vielä enemmän höyryä sekä juhlahumua kaikenikäisille!

Syksyllä ajetaan viime vuoden tapaan junia Jokioisilla järjestettävän lasten maatalousnäyttely Mansikin aikana lauantaina 10.9. ja syksy huipentuu perinteisesti samana iltana ajettavaan syysajoon illan hämärtyessä ja muuttuessa yöksi, jonka kruunaa ajokauden päättävä ilotulitus Minkiöllä.

Vuosi ei kutenkaan lopu vielä tähän, sillä Joulupukki lupasi viime vuonna palaavansa junailemaan tänäkin jouluna ja joulupukin juna lähtee liikkeelle ja pienimuotoinen joulutori avautuu Minkiöllä lauantaina 3.12.

Kaikki tapahtumat ja aikataulut löydät tapahtumakalenteristamme!

Junailun lisäksi resiinoita vuokrataan ennakkovarauksella niinä päivinä kun radalla ei ole junaliikennettä. Tarkemmat tiedot resiinan vuokraussivulta!.

Ryhmät voivat myös varata omia tilausjunia joko höyryveturilla tai dieselveturilla, opastettuja museokierroksia sekä kahvituksia aseman kahviosta. Tarkemmat tiedot Ryhmän kanssa reissuun -sivulta.