Joulukortti 2017

Joulukortin on vanhaan tuttuun tapaan piirtänyt museorautatien höyryveturinkuljettaja PTJ Koskinen. Kortissa Joulupukki on junineen matkalla Minkiöltä Humppilaan ja junaa vetää tietysti juuri Joulun jälkeen 100-vuotta täyttävä höyryveturi HKR5, eli tuttavallisemmin Sohvi.

Pukki ei kuitenkaan ole ollut täysin tietoinen siitä, että syksyllä rataan asennettiin pitkään purettuna ollut Santakuopan vaihde ja fixu tonttu on kääntänyt vexelin, jotta Pukin juna ei aja Petteri-poron päälle. Juna on näin sanamukaisesti joutunut sivuraiteelle ja kaiken lisäksi Petteri yrittää edelleen itsepäisesti tukkia Humppilaan menevän päälinjan. Tontut jättivät pukin antaman hommelin kesken ja piilottivat hänen rekensä laavukatoksen taakse ja päättivät vain pitää taukoa Santavaihteen nuotiopaikalla.

Pukki on vihastunut ja näyttää suunnan minne pitäisi mennä ja tonttu näyttää syyn sivulle ajoon. Pitää vain toivoa, että joulupukki saa tilanteen haltuun ja käännettyä junan oikeaan suuntaan, jotta joulun lahjat saadaan jaettua tänäkin vuonna! Myös tutut koirat ovat paikalla...

Voit ihailla joulutervehdyksiä Museorautatieyhdistyksen kuvagalleriassa, johon on koottu myös muita PTJ Koskisen piirtämiä museorautatien joulutervehdyksiä eri vuosilta.

Jokioisten Museorautatie ja Museorautatieyhdistys ry toivottavat kaikille museorautatien ystäville Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!