Liikennekauden 2018 aikataulut on nyt julkistettu kotisivuillamme. Aikataulut ja tapahtumapäivät noudattavat pitkälti aikaisempien vuosien mallia. Isona muutoksena on kesällä 2018 elokuun liikennöintipäivän siirtyminen perinteisestä sunnuntaista lauantaihin.
Isona syynä siirtoon ovat vuosi vuodelta aikaisemmin loppuvat koulujen kesälomat. Tänä vuonna valtaosa kouluista alkaa jo elokuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Mietimme, että ihmisten on loma-aikojen ulkopuolella helpompi lähteä museojuna-ajelulle lauantaina, jolloin on koko päivä aikaa vain lomailla!
Perinteiset tapahtumamme ovat edelleen:
- Minkiön mobiilipäivä kesäkuun ensimmäisen sunnuntaina 3.6.2018
- Minkiön maalaistori heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina 1.7.2018
- Minkiön höyryfestivaalit heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 28.-29.7.2018
- Syysajo ja lasten maatalousnäyttely Mansikki syyskuun toisena lauantaina 8.9.2018
- Joulupukin juna joulukuun ensimmäisenä lauantaina 1.12.2018
Aikatauluihin ja tapahtumapäivien tarkempaan kuvaukseen pääset yllä olevasta linkistä. Tervetuloa juna-ajelulle Jokioisten Museorautatielle!