kesäjuna

Jokioisten Museorautatien kesän 2015 tapahtumakalenteri ja aikataulut on julkaistu! Kesän tapahtumia ovat mm. aikataulunmukaisen liikennekauden aloittava Minkiön Mobiilipäivä ja liikennekauden avajaiset sunnuntaina 7.6. Kesäkuussa on paljon muitakin tapahtumia, kuten heti viikon päästä avajaisista Humppilan asemalla sunnuntaina 14.6. vietettävä Humppilan Vanhan Aseman päivä, jossa pääsee normaalin höyryjunan lisäksi lyhyemmälle junamatkalle Humppilasta Kermalan seisakkeelle ja takaisin.

Juhannusviikon torstaina ajetaan jo perinteiseksi tullut iltajuna Jokioisilta, Minkiöltä ja Humppilasta Kermalan seisakkeelle, josta on edelleen kuljetus Entun lavan juhannusjuhliin. Paluujuna on kesän ainoa yöjuna, joka kulkee läpi yöttömän yön! Juhannusviikolla junat ovat jälleen kulussa juhannus sunnuntaina, jolloin liikennöidään normaalin aikataulun mukaisesti.

Yksi kesän kohokohtia on kesäkuun viimeisenä sunnuntaina järjestettävä Minkiön maalaistori, jolloin liikenteessä on tuplasti enemmän junia kuin normaali viikonloppuna. Minkiöllä on junamatkustajia vastassa kesän suurin toritapahtuma.

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna juhlitaan oikein kunnolla -Minkiön Höyryfestivaali täyttää pyöreät 10 vuotta ja luvassa on höyryä, höyryä ja vielä enemmän höyrä sekä juhlahumua kaikenikäisille!

Elokuun puolivälissä 16.8. Jokioisten Museorautatiellä vietetään Ravintolapäivää ja Minkiön asemalla on tarjolla venäläisen keittiön antimia aidossa neuvostoliittolaisessa ravintolavaunussa. Myös muita pop-up ravintoloita on luvassa radan asemilla ja muuallakin...

Loppukesän päätteeksi elokuun lopussa sunnuntaina 23.8. ajetaan päivä vanhan ajan sekajunilla motolla hiljaa hyvää tulee. Tällöin junat voivat kulkea aikataulusta myöhässä, mutta kellään ei ole kiirettä sillä tärkeintähän on olla matkalla, ei perillä!

Syksyllä ajetaan viime vuoden tapaan junia Jokioisilla järjestettävän lasten maatalousnäyttely Mansikin aikana lauantaina 5.9. ja syksy huipentuu perinteisesti lauantaina 12.9. ajettavaan syysajoon illan hämärtyessä ja muuttuessa yöksi, jonka kruunaa ajokauden päättävä ilotulitus Minkiöllä.

Vuosi ei kutenkaan lopu vielä tähän, sillä Joulupukki lupasi viime vuonna palaavansa junailemaan tänäkin jouluna ja joulupukin juna lähtee liikkeelle ja pienimuotoinen joulutori avautuu Minkiöllä lauantaina 5.12.

Kaikki tapahtumat ja aikataulut löydät tapahtumakalenteristamme!

Junailun lisäksi resiinoita vuokrataan ennakkovarauksella niinä päivinä kun radalla ei ole junaliikennettä. Tarkemmat tiedot resiinan vuokraussivultamme!.

Ryhmät voivat myös varata omia tilausjunia joko höyryveturilla tai dieselveturilla, opastettuja museokierroksia sekä kahvituksia aseman kahviosta. Tarkemmat tiedot Ryhmän kanssa reissuun -sivulta.