- Tietoja
- Osumat: 210

Ensi viikonloppuna vietetään Humppilapäiviä. Sen kunniaksi on Jokioisten Museorautatien Humppilan asemalla asemakahvio auki ja Humppilan aseman sekä Kermalan seisakkeen välillä kulkee erityinen Humppilapäivän juna.
Humppilan aseman ja Kermalan seisakkeen välillä on kulussa Humppilapäivän heilurijunia. Päivän ensimmäinen junapysähdys Humppilassa on klo 10.27 ja viimeinen juna lähtee klo 16.05. Heilurijunamatkan hinta on 5 e aikuinen ja 2,5 e lapsi. Junassa voi myös matkustaa Jokioisten Museorautatien päiväpiletillä.
Päivän aikataulussa on myös pidempiä höyryjunamatkoja Minkiölle ja Jokioisille museorautatien normaaliaikataulun mukaisesti.
Junaliikenteen lisäksi Humppilan asemalla on reipasta torimeininkiä: paikan päällä on myynnissä mm. kahvia, leivoksia ja kortteja. Paikalla on myös resiina-ajelua.
Katso tarkat aikataulut tapahtumakalenterista!
- Tietoja
- Osumat: 192

Jokioisten Museorautatien kesäkausi alkoi taas sunnuntaina 1.6. ja jatkuu aina elokuun loppuun asti.
Kesän päätapahtuma on heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, 26.-27.7. kymmenettä kertaa järjestettävä Minkiön Höyryfestivaali. Tuolloin Minkiön asema-alue täyttyy monenlaisista höyryllä toimivista laitteista ja museojunat liikennöivät koko viikonlopun ajan Jokioisten ja Humppilan välillä. Jokioisissa järjestetään samaan aikaan myös Jokioisten Pitäjäpäivä ja tapahtuma-alueelle on kuljetus Museorautatien Jokioisten asemalta. Lisäksi höyryfestivaaliviikonloppuna Forssasta on ilmainen museobussikuljetus tapahtumaan.
Museojunat liikennöivät sunnuntaisin kesä-, heinä- ja elokuussa sekä lauantaina 26.7. Lisäksi lauantaina 12.7. liikennöidään Humppilan asemalta Häme-päivän kunniaksi ja torstaina 19.6. liikennöidään dieselveturivetoinen matkustajajuna Jokioisista ja Humppilasta Entun juhannus -tapahtumaan. Kesän liikennekausi päättyy perinteiseen syysajoon lauantaina 13.9., jolloin ajetaan paljon junia Elonkierrossa järjestettävän Lasten Maatalousnäyttely - Mansikki 2014 yhteydessä aamusta aina iltamyöhään ja kausi päätetään näyttävästi ilotulituksen merkeissä.
- Tietoja
- Osumat: 207
Mikä onkaan mukavampaa kuin kuulaan syyspäivän auringonpaiste ja resiinan pyörien alla kiskonkolke samalla kun maalaismaisema lipuu hiljalleen ohitse? Syyskaudella resiinoita voi vuokrata ennakkovarauksella viikonloppuisin aina lumen tuloon asti. Lisäksi syyskuussa on mahdollista tehdä resiinaretki myös arkipäivänä, kunhan varaus tehdään noin kolme päivää ennen matkaa.

Radan varresta löytyy myös mukava grillipaikka, jonne voi viritellä makkaravalkean ja paistaa itselleen evästä.Â
Tervetuloa mukavalle resiinaretkelle!
Lisätietoja resiinaretkistä ja resiinoiden vuokrauksesta ja ennakkovarauksista:
http://www.jokioistenmuseorautatie.fi/fi/vuokraa-resiina.html
- Tietoja
- Osumat: 201

Finlaysonin Forssan tehtaiden vanha Siemens-Schuckert sähköveturi on tällä viikolla "päätähtenä" Liikenneviraston RATA 2014 -seminaarissa Turussa. Veturi pääsi ensimmäistä kertaa autokyytiin, kun se kuormattiin Minkiöllä sunnuntaina 19.1. ja kuljetettiin maanantaiaamuna edelleen Turkuun Logomolle. Siellä oli vuorossa veturin nosto kuormasta kiskoelementeille ja useamman tunnin kestänyt veturin siirto sisälle keskelle Logomon esiintymislavaa.
Forssan sähkörata oli Forssa-yhtiön, vuodesta 1934 Finlayson Oy:n, omistama, Forssan tehtaiden sisäistä liikennettä hoitanut, Jokioisten Rautatiehen suoraan liittynyt 750 mm:n raideleveydelle rakennettu kapearaiteinen sähkörautatie. Radalla käytettiin 500 V tasajännitettä.
Radalla oli käytössä kaksi sähköveturia. Forssan tehtaiden sähköveturiliikenne loppui jo vuonna 1973 salaman vaurioitettua uudempaa kahdesta sähköveturista.
Radan vetokalusto on tallessa. Vanhempi, lyyravirroittiminen Orenstein & Koppel-sähköveturi (1898, 0-4-0sm) on ulkoisesti kunnostettuna ja keltaiseksi maalattuna lasikaapissa Forssan kaupunginkirjaston pihassa. Uudempi, salamaniskun vuonna 1973 vaurioittama saksisankavirroittiminen sähköveturi (Siemens-Schuckert 1647/1922, 0-4-0sm) on Jokioisten Museorautatiellä ja tällä viikolla esillä RATA 2014 -seminaarissa.
- Tietoja
- Osumat: 185

Jokioisten Museorautatien tapahtumakalenteri vuoden 2014 liikennekaudelle on julkaistu. Liikennekausi alkaa perinteisellä Minkiön mobiilipäivällä, joka pidetään Minkiön asemalla sunnuntaina 1. kesäkuuta. Avajaispäivänä ohjelmassa ei ole pitkiä puheita, vaan Mibkiön aseman täyttävät paikalle saapuneet vanhat automobiilit.
Kauden päätapahtuma on Minkiön Höyryfestivaali, joka järjestetään vuonna 2014 jo kymmenennen kerran. Kesän hauskin höyryjuhla pidetään museorautatien Minkiön asema- ja varikkoalueella heinäkuun viimeisenä viikonloppuna eli 26.-27. heinäkuuta. Kaksipäiväisessä tapahtumassa festivaalialueen täyttävät vanhat maataloushöyrykoneet ja niihin kytketyt laitteet, maamoottorit, vanhat ajoneuvot ja tietenkin vanhat kapearaiteiset höyryjunat.
Höyryjunat kulussa läpi kesän
Höyryjunat liikennöivät vuonna 2014 Humppilan ja Jokioisten välistä 14 kilometrin kapearaiderataa kaikkiaan 14 sunnuntaina kesä-, heinä-, ja elokuussa. Lisäksi liikennöidään heinäkuun viimeisenä lauantaina. Kauden päättää perinteinen syysajo lauantaina 20. syyskuuta.
Lue lisää Jokioisten Museorautatien kesästä tapahtumakalenterista. Huomaa, että tapahtuma- ja aikataulutietoihin saattaa tulla vielä muutoksia.
- Tietoja
- Osumat: 219
Jokioisten Museorautatie ja Museorautatieyhdistys ry toivottavat kaikille museorautatien ystäville Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014!

Joulukortin on jälleen piirtänyt museorautatien höyryveturinkuljettaja PTJ Koskinen. Kortissa Joulupukki on poroineen vetänyt ulos Minkiön korjaamosta peruskorjatun Jokioisten rautatien Tubize höyryveturin numero 4, jota hän nyt sulloo lahjapakettiin. Tontut ihailevat uutena hohtavaa veturia ja pukki huomaa harmikseen, että olemme tirkistelemässä jouluväen tekosia! Voit ihailla joulutervehdystä kuvagalleriassa, johon on koottu myös muita PTJ Koskisen piirtämiä museorautatien joulutervehdyksiä eri vuosilta.
- Tietoja
- Osumat: 210

Perjantaina 29.11. 2013 klo 18.00 Jokioisten Museorautatie ja Museorautatieyhdistys ry järjestävät Jokioisten Tietotalolla osoitteessa Humppilantie 9 A kuulemistilaisuuden Jokioisten Museorautatien jatkamisesta Loimijoen rantaan.
Tilaisuudessa keskustellaan radan jatkeen linjauksesta ja siihen liittyvistä asioista.
Tervetuloa!
- Tietoja
- Osumat: 212

Jänhijoen rautatiesillan peruskorjaus on saatu päätökseen. Korjaus oli ensimmäinen suurempi remontti sillalle sitten 1980-luvun, jolloin silta hiekkapuhallettiin ja maalattiin. Korjauksessa sillan tukimuurien kivet saumattiin uudelleen, sillan laakereille valettiin uudet tuet ja sillan penkereitä tuettiin ratapölkyillä ja kiskoilla. Siltaremontin jälkeen pitää sillalle johtavaa raidetta vielä hieman nostaa ja tukea. Sillan korjaustyöt mahdollisti Museoviraston smyöntämä avustus.
Jänhijoen vuonna 1897 valmistunut rautatiesilta on Suomen vanhin yhä alkuperäisessä käytössä oleva teräksinen rautatiesilta. Sillan historia on siitä omaleimainen, että vuonna 1918 punaisten joukkojen perääntyessä Forssan suuntaan silta yritettiin räjäyttää. Silta ei kuitenkaan tuhoutunut kokonaan räjäytyksessä, vain sen Humppilan puoleinen pää vaurioitui. Pian tämän jälkeen silta tuettiin väliaikaisesti hirsillä ja korjattiin lopullisesti 1920-luvun alussa VR:n siltaosaston toimesta. Korjauksen jäljet ovat yhä näkyvissä sillan Humppilan päässä kolmena vinottain näkyvänä niittisaumana sillan levypalkissa.
