Jokioisten Museorautatie toimii Lounais-Hämeessä, Humppilan ja Jokioisten kuntien alueella. Nykymuodossaan museorautatien toiminta on alkanut vuonna 1978. Rautatien pituus on 14 kilometriä ja radalla on kolme asemaa: Humppila, Minkiö ja Jokioinen. Vetokalustoon kuuluu tällä hetkellä viisi ajokuntoista höyryveturia ja neljä moottoriveturia. Henkilöliikenteen vaunuja on käytössä toistakymmentä.

 

alt

Jokioisten Museorautatien toiminta perustuu Museorautatieyhdistys ry:n jäsenten tekemään palkattomaan talkootyöhön. Kaluston kunnostus ja näyttelytoiminta keskittyy radan puolivälissä sijaitsevalle Minkiön asemalle. Alueella on kevytrakenteinen kaluston kunnostus- ja esittelyhalli, kevytrakenteinen kaluston säilytyshalli sekä vuonna 2002 valmistunut talvilämmin korjaamorakennus. Kesäsunnuntaisin alueella toimii myös kahvio ja matkamuistomyymälä.

 

Kapearaidemuseo

Kapearaidemuseon muodostaa Minkiön alkuperäiskuntoinen asemamiljöö sekä ratapihalla ja kalustohallissa esillä olevat veturit ja vaunut. Rautatiekalusto on peräisin useilta Suomessa toimineilta kapearaiteisilta rautateiltä. Kapearaidemuseon aukioloaikoina Minkiöllä on mahdollisuus vuokrata myös resiinoita, jolloin voi tehdä resiinaretken omaan tahtiin halki lounaishämäläisen maalaismaiseman. Resiinoiden vuokrausta on kesä-, heinä- ja elokuussa maanantaista lauantaihin, mutta sunnuntaisin museojunan liikkuessa ei museoradalle resiinan kanssa pääse.

Museo on avoinna koulujen kesäloma-aikana joka päivä kello 11-18. Nähtävyysmerkit valtateiden 2 ja 10 sekä paikallistien 2813 varsilla ohjaavat perille.

Tervetuloa museojunaan!

Museojunat liikennöivät sunnuntaisin kesä-, heinä-, ja elokuussa. Museojunamatkan voi aloittaa esimerkiksi Humppilasta, jonne pääsee joko omalla autolla tai VR:n junalla.

Muut Jokioisten Museorautatien asemat ovat Minkiö ja radan toinen päätepiste Jokioinen. Junan kyytin pääsee myös kaikilta väliseisakkeilta. Lisätietoja kulkuyhteyksistä saat sivulta Sijainti.