Kahdeskymmenestoinen joulukuuta. Kaksi yötä jouluun. Nyt on aika ihailla Humppilan uutta asemarakennusta jouluvalaistuksessa. Asema, joka on entinen Riipan pysäkkirakennus Pohjanmaalta Kokkolan läheltä tuotiin Humppilaan jokseenkin tarkalleen kaksi vuotta sitten. Siitä alkoi aseman kova remontointi, joka kesti reilut kuusi kuukautta ja asema vihittiin käyttöön kesäkuussa 2019. Samalla myös avattiin kunnostettu Humppilan aseman puisto.
Kuvassa asemarakennus näyttää siltä kuin se olisi ollut aina tällä paikalla. Perinteiset joulukynttilät ikkunalla ja pieni lumipeite luovat kuvaan aitoa joulun tunnelmaa. Kuvaajan selän takana oleva aseman kuusi on myös jouluvalaistu, kuten monena vuotena ennenkin. Nyt voi jo melkein hengähtää ja antaa joulun vain tulla.